perjantai 29. elokuuta 2014

Maksilla kavaletteja

Heipsan!
Tänää tuli testattua risteytysponi ruuna nimeltä Maksi ja jolla sitä energiaa löytyy kuin pienestä kylästä. Maksi oli aivan intoa täynnä ja kertaakaan se ei kavalettejen aikana kieltäytynyt, mitäny alkuverkassa piti ensi mennä ravissa risti esteen yli ja sen jälkeen laukan nosto ja laukassa maapuomien yli. No siitähän ei tullut sitten yhtään mitään ja tässä ponissa oli sitten haastetta myös itse ratsastajalle että saisi ponin menemään maapuomien yli. Mutta maksi se vaa heittäyty jästipääksi ja meni suoraan laukassa kavereidensa luokse jotka sattumoisin oli maneesin toisessa päässä.

Kun tunti oli puolessavälissä niin ruvettiin hyppäämään pelkkiä kavalettejä. Maksia sai puolipidättää laukassa ennen hyppäämistä, sen takia että se ei kaahottais niin paljoa ja se hyppäsi hyvin pehmeesti ja hienosti jokaisella kerralla sekä suunnan vaihtuessa. Molempiin suuntiin meni tosi hyvin ja itselle jäi hyvä fiilis. Mitä nyt alkuverkat meni vähä päin persettä mutta oli se samalla myös vähä huvittavan näköistä.

Maksi on vaa ratsastaessa kovasuinen ja energiaa kyllä löytyy. Sekä laukannostot pitää maksin kanssa aina nostaa suoraan ravista. Sillä jos laukan nostaa käynnistä niin maksilla tulee automaattisesti väärä laukka. Eli aina pitää nostaa suoraan ravista että se oikea laukka nousee. Olin kyllä maksista todella ylpeä vaikka ennen ei olla töitä vielä päästy tekemään. Maksissahan on hyviä puolia ja huonoja puolia.

Tunnin jälkeen Maksi ei enää mennyt seuraavalle tunnille. Eli siitä syystä riisuin maksilta varusteet pois ja vein ne takaisin satulahuoneeseen maksin oman nimikyltin paikalle. Lopuksi lähin viemään vielä maksia pihalle ja laitumelle mentäessa samalla sain maksista oikein hyviä ja onnistuneita kuvia. Lopuksi vielä otin maksista pienen video materiaalit ja niin edelleen. Harmi vaan että tunnin aikana en saanut kuvaajaa joka ois voinu kuvata koko tunnin. Tästä Maksin laidun videosta ei tullu oikeen sellasta mitä aattelin. Mutta toivottavasti tämä video miellytti teitä blogin lukijoita :)


Huom: Ylihuomenna minulla olisi siis tallilla hommaa. Yritän kuvata jos ehdin niin pieniä video materiaaleja sillä tallilla on ylihuomenna tallin omat alue kisat. Niin siispä menen sinne vähän auttelemaan ja tekemään vähän talli töitä ja sen sellaista. ;)



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Harvoin ratsastaminen ei tee hyvää !

Otsikkoa jatkaen, se tuli huomattua että eilen tosiaan kävin Y-talolla näyttämäs selässä olevia luomia jokka olisi tarkoitus siis poistaa samalla tuli taas oltua lääkäreiden rääkättävänä ja sattumoisin ohimolla oli joku ihmeen luomi josta ei tiiä mistä se on peräisin. En sitten tosiaan tiiä olenko periny sen meidän suvusta. Siitä tosiaan otettiin pieni koe pala et saa nähä onko siinä mitään vai ei ja jos ei ole niin se saa jäädä, mutta nyt siinä on yksi tikki ja laastari päällä. Tänää tosiaan ratsastin tellulla 3 tuntia. Tellu liikkui tänään mutammalla ekalla tunnilla vähä huonommin ja yhteistyöstä ei meinannut tulla yhtään mitään. Viime viikkoon verraten niin viimeviikolla tellu liikkui puolet paremmin ja reipaammin, mutta tänään se meni vähä huonommin eli niin sanotusti se mutkitteli ja oikoili pois uralta.
Laukan nostot meni välillä hyvin ja välillä ei niin hyvin. Ravissakin tellu yritti mennä reippaamin mutta sain sen kontrolliin ja hallintaan sekä sain sen myös menemään rauhallisemmin. Mutta ei se kovin mukavaa ole ratsastaa tikki päässä ja itse en viittiny ruveta hirveesti hikoilemaan juuri tuon tikin takia jota joudun pitämään reilu viikon ajan. Ratsastus kypärän sai laittaa hyvin hitaasti päähän mutta olin kyllä yllättynyt että se ei silleen siihen kohtaan osunut missä se tikki ja laastari oli. 

Juuri tuon eilisen lääkäri reissun takia jouduin perumaan eilisen ratsastus tunnin. Ja vielä alkuun kerrakkoon eli ensin viime viikolla hevonen kaatui kumoon ja siinä tuli tämän vuoden tippuminen ja eilen y- talolla lääkäreiden rääkättävänä mutta ei siinä sit mitää ihmeempää.  aiai.,

Et ei se ratsastus aina niin mene kuin ajattelee. Niin kerran vuodessa se jossai vaihees kumminki sattuu nii että hevosen selästä tippuu mutta se on osa ratsastusta ja siinä kehittyy ja oppii koko ajan hallittemaan hevosta koska se on kuitenkin lauma eläin :)

Mm: sain yllättäen ex tempporee kuvaajan tänään. Sain tellusta taas uutta videomateriaali todella harvoin käy tälleen että kuvaajan saa samana päivänä kun vuokraa hevosta. Ens viikolla olisi tarkoitus mennä tallille vähän niinku tallihommiin nimittäin ens viikon sunnuntaina tallilla on vähä isommat kisat mitä yleensä. Eli tallilla on siis tallin alue kisat. Saa nähä saanko sieltä ja kerkeenkö kuvaamaan vähän päivän tapahtumia, mutta ei siinä sen kummalisempaa asiaa. Pidemmittä puheitta tässä tulee siis tellun ihan uusi video.  Toivottavasti video miellytttää teitä ja jaksatte lukee tämän pitkän tekstin :D. Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä tellun uudesta videosta.. 

                        Huom: videossa musiikki ei välttämättä toimi joten katsokaa youtubesta. Youtubessa videon pitäisisi toimia ihan normaalisti.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kysymyspostaus?

Heips !
Nyt ajattelin taas pitkästä aikaa tehdä teille kysymyspostauksen. Eli saatte lähettää minulle kysymyksiä ihan mitä vaan mm: Blogiin liittyen tai sitten ratsastukseen ja hevosiin sekä kaneihin liittyvää. Vastaan kysymyksiinne mahdollisimman nopeasti ja kysymyksiä saa lähettää minulle niin paljon kuin vain te itse haluatte ;).

Lähettäkää mieluiten kysymyksenne tämän postuaksen alapuolelle mieluiten. Ps: Muistakaa myös lähettää niitä teidän toive postauksia minulle sekä myös videon muodossa niin yritän toteuttaa niitä parhaani mukaan (:


lauantai 16. elokuuta 2014

Epäonnistumisen kuin onnistumisen rinnalla

Moikkamoi!
Lähdin tallille puol 10 aamulla. Päästyäni tallille niin menin maksamaan vuokraus maksun tallin toimistoon. Seuraavaksi nappasin riimun-narun laukusta ja menin hakemaan kipsua laitumelta. Kun sain kipsun narunpäähän kiinni niin lähdin sen kanssa kävelemään takasin tallia kohti. Ekan tunnin aattelin että mentäis ilman satulaa. Eka tunti meni hyvin ja seuraava tunti mentiin myös ilman satulaa koska aateltiin pari muun vuokraajan kanssa pitää toisella tunnilla leikkitunti eli oltiin. peiliä. seuraa johtajaa ja sitten maa meri ja laiva leikkiä. Loppu tunnista ruvettiin vielä ottamaan pari kierrosta hevosten kanssa laukannostoja. Kipsu meni äärimmäisen hyvin laukassa ympäri maneesia muutaman kerran mutta viimeisellä kerralla se kaatu kumoon ja itse tulin pehmeesti polvilleni maahan. Molemmat säästyttiin kolhuilta ja kipsukin ravas vielä kaatumisen jälkeen normaalisti sekä käveli myös normaalisti. Mutta loppukäyntien aikana huomasin että kipsulle oli tullu kaatumisen yhteydessä haava silmän yläpuolelle josta tuli vähän verta. Kuulin tallilla että kipsun haavaa ei voinut laittaa rasvaa tai huuhdella vedellä koska se ois muuten imeytynyt ihon sisään ja se olis saattanut jopa tulehtunut. Joten kipsun haava kyllä paranee ajan kanssa eikä kipsulle pahemmin käynyt. Toisen tunnin jälkeen kävin nopeesti syömäs eväät ja sen jälkeen vein kipsun laitumelle ja otin siinä samalla lennosta tellun kiinni.
Raasu :/ <3
Viimeisen tunnin menin Tellulla ja päätin että meen tellun kanssa satulalla vipan tunnin. Tellulla oli yllättän paljon virtaa ja meni tavallista reippaammin suorastaan energisemmin eteenpäin. Mutta muuten tellu meni hienosti. Tehtiin tellun kanssa tempon lisäystä eli mentiin ensin hitaampaa ravia ja sitten oikein reipasta ravia. Laukat onnistui hyvin mitäny tellu välillä meinas oikasta pois uralta. Tunnin jälkeen annoin tellulle loput porkkanan palat ja vein sen laitumelle. Kipsun. Landin. Pralin ja pipsan seuraksi. Kuvaajaa en taaskaa saanut mutta kipsusta sen sijaan tuli pari hyvää kuvaa.

Kotiin päästyäni latasin muutat kuvat koneelle. aattelin päivittää blogia ja kertoo mitä tein tellun ja kipsun kanssa. 

Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta :)
          Rakas tamma <3

 Huom: Vuokraan tellua ensiviikon lauantaina en mene lupaamaa kuvaajan saannista mitään. Videoista sen verran että nyt harvemmin saan enää kuvaajia. Koska muutama kuvaajani on vaihtanut tallia ja jos teen videoita niin joudun kuvaamaan sen itse tai asentamalla kameran jonnekkin reunaan. Videoita saattaa nyt tulla tavallista harvemmin. Mutta yritän niitä parhaani mukaan toteuttaa :)

tiistai 5. elokuuta 2014

lomakuulumisia

Viime viikko on kyllä ollu kiireistä aikaa. Mitä ny Pralin kerkesin liikuttamaan viime torstaina mutta muuten viime viikonloppuna on ollut äärimmäisen kiirellistä ku ei blogia ole kerinnyt päivitämään. Kesäloma on ollut aivan ihanaa ja niin ihanan lämpimiä myös helteellisiä aurinkoisia päiviä on myös mahtunut. Uimarannalla on kyllä tullu käytyä kaverin kanssa pariin otteeseen. Rusketusta ja aurinkoa on myös saanut. Soinissa on tullut oltuu koko reilu viikko melkein. Mistä mainitsinkin jo aijemmin.

Suurin osa kesälomalla on tullut vietettyä hevosten kanssa. Ihana kesäloma alkaa ollu loppu suoralla ja taas huomenna töihin kello:9. Ei kiva :/.. Vielä kyllä voisin jatkaa kesälomaa ja olla hevosten kanssa ja kanien kanssa. Kuvia kesäloman varrelta on tullu äärimmäisen paljon. Itse en edes enää muista mitä kaikkee on tullu tehtyä. Mitäny hevonen eilen astui vahingossa jalkani päälle. Mutta ei sen kummemmin käy mustelma siihen tosin tulee. Näitä juuri sattuu kun on hevosten kanssa työskennelly ja ratsastellu jo 13vuotta pienestä pitäen.

Tässä on kuitenki liuta kuvia loman varrelta. Toivottavasti te blogin lukijat tykkäsitte tästä postauksta. Pari kuvaa on myös tallennettu instagramista ja osa epä tarkat kuva pätkät on napattu videoista. Yritän ny parhaani mukaan tässä jossain kohtaa saada näkymään instagramin blogin puollella jotta voitte sieltäkin seurailla jos blogissa ei kaikkia näy. Niin Instagramissa on lisää, musta valkoisuus jossain kuvissa saattaa näkyä paremmin kuin värillisiä

Mainiota loppulomaa niille jokka sitä vielä viettää ja alkaville työtä tekeville, Palaillaan taas toivottavasti pian!

# uimassa uimarannalla.
 #abi nauttii piehtaroimisesta laitumella.
# kärryillä ajoa soinissa.. Mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan (;
# mesi laitumella tunnin jälkeen.
# tellu laitumella syömässä.
<3
# tellu ulkoaitauksessa.
# ransulla estetunnilla soinissa.
# kaverin mopon päällä.
Pipsa terävänä laitumella.
# kuvailua salen pihassa.
Aksu ulkoaitauksessa.
Prali haukotus tunnin jälkeen.
prali.
# arttua viemässä laitumelle.
# kipsun ilon hetket laitumella.

Jää kylmä limu helle päivänä.
Kaunis auringon lasku.
 # keskisellä lounaalla.
Kaunis kesä ilta.


Ransu leirihoitsu.
Ransulla maastoesteitä soinissa.
Kipsun kanssa kentällä ilman jalustimia.
pusu hetket laitumella. Kipsu tykkää ;)
Auton nokka kohti soinia.
Tavarat pakattu ja pian lähtö soiniin.
karkkii uimarannalla.
Kambon kanssa uimassa.
# napsu soinissa.
mehujäätelöö ja rusketusta ;)
#rossos syömäs.
Veeti omassa uimaaltaassa vilvoitelemas hellepäivänä.
# mansikoita. kesän kohokohta
Veeti vartioimassa pihaa.
Leiri kämppiksen kanssa päätettii ottaa yhteis kuva.
Menossa kentälle suorittamaan rataa.
Kipsun kanssa otettii vielä muutama kesä kuva.
 
Pralin kanssa laitumella.
Auringon ottoa rannalla.
yhen tunnin yö maastossa ransun kanssa.
<3