Ruudun takaa blogia päivittää 20 heppatyttö seinäjoelta. Valmistuin kodinhuoltajaksi 1 kesäkuuta 2013. Tavoitteenani olisi päästä tekemään tallitöitä ratsastuksen lisäksi tai pienten eläinten kanssa työskentelyyn. Blogin loin viime vuoden heinäkuussa ja siitä eteenpäin olen ylläpitänyt tätä blogia. Monet varmaan tuntee minun nimi merkillä: Sartsuqq. Youtubekäyttäjä nimimerkki minulla on ollut noin 2 vuotta ja loin yotube käyttäjätunnukseni 18.6.2012.
Teen ratsastuksen lisäksi myös videoita ja otan myös valokuvia. Olen luonteeltani ystävällinen ja kohtelias muita ihmisiä kohtaan. Minun perheeseeni kuuluu. Koira. Kani. Äiti. Isä ja pikkuveli. Hommasin ensimmäisen kääpiöluppakorva kanin viime syyskuussa. Tänä vuonna olen harkinnut hommata toisen kanin mutta vaan hermeliinin. Kaveritkin kannustavat välillä tai iha muuteen vaan. Lempi vuoden aikani on Kesä ja kun on lämmintä. Talvesta en liioin ole pitänyt koskaan. Blogini on saanut tähän mennessä yli 10 lukijaa. Sekä youtubekanavallini on jo 14 tilaajaa ja se on iha huikee määrä :)


1 kommentti:
Hei Sartsuqq!
Olen kirjastonhoitaja Timopekka Sillantaus Espoon kaupunginkirjastosta.
Koska tarvitsemme kirjaston pitämiä satutunteja varten jonkun kivan kuvan, etsin googlen hakukoneella sellaista. Kaikkien katsomieni kuvien joukosta mielestäni viehättävin oli sinun blogissasi perjantaina 6.12.2013 julkaisemasi viimeinen kuva, jossa (ilmeisesti) suomenhevonen seisoo oikeassa laidassa tytön kanssa!
Kysyn nyt, voisimmeko nyt luvallasi käyttää sitä täällä Espoossa kirjaston satutuntimainoksessa?
Terveisin,
Timopekka Sillantaus
Kirjastonhoitaja
timopekka.sillantaus@espoo.fi
p. 050 326 4095
Lähetä kommentti