maanantai 29. syyskuuta 2014

aurinkoinen sunnuntai

Heipsan!
Pahoittelut että tämä postaus tulee päivää myöhässä taas :/.. Siitä syystä että tulin kämpille eilen ties kuinka myöhään. Videon jaksoin häden tuskin saada valmiiksi ja ladattua youtubeen. Mutta siis eilen tosiaan olin tallilla koko päivän ja lähdin tallille siinä joskus 10 vaille kymmenen. Tarkoitus oli että oltaisiin kaverin kanssa tasan 10.00 tallilla mutta oltii vähä myöhässä sillä. Kyyti tuli pikkuse liia myöhässä kun nimeen omaan oli sovittu et puol 10 lähetään mutta kun yks ei näköjää osaa kattoo kelloa. Eilen keli oli aivan huippu hieno aurinkokin paistoi ja lämmitti kivasti mutta ei suinkaan ollu niin lämmin että topilla olisi tarjennut. Napsun kanssa päätettiin mennä kaikki 3 itsenäistä tuntia kentällä. Ekan tunnin mentiin napsun kanssa ilman satulaa ja eka tunti meni hyvin ja Napsu laukkas hienosti molempiin suuntiin ja sitte ruvettiin ottamaan loppu raveja noin 10 per suunta ja sit mentii viel 10 kierrosta per suunta loppu käyntejä. Kun eka tunti oli ohi niin kannoin napsun kanssa kaks maassa olevaa maapuomia ja vein ne kentän nurkkaan missä oli muutkin puomit. Sitte vein napsun karsinaan ja otin siltä suitset pois ja sen jälkeen pidin ruoka tauon ja menin kentälle kuvaamaan artun ratsastajaa.























Kun olin saanu kuvattua artun tunnin niin menin nopeesti laittamaan napsulle suitset taas ja kun napsu oli valmis niin laitoin nopsaa kypärän päähän ja otin napsun karsinasta ja mentiin napsun kanssa kentälle. menin rampilta napsun selkään kun mentiin toinenki tunti ilman satulaa. Napsun selkään päästyäni ruvettiin napsun kanssa heti kävelemään alkukäyntejä. Mentiin alkukäyntejä 10 kierrosta ja sitten vaihdettiin suntaa ja toiseen suuntaan sama juttu. Kun oltiin menty alkukäynnis molempiin suuntiin nii ruvettiin ravaamaan. Kun oltiin napsun kanssa puolessa välissä tuntia nii rupes yht äkkii satamaan ja aurinko paistoi samaan aikaan. Kun Sade kuuro lakkasi ja aurinko meni pilveen niin siinä samassa ilmestyi sateenkaari hyvin himmeellä ja se oli suoraan mun ja napsun edessä. Mikä oli äärimmäisen harvinainen näky. Sillä äärimmäisen harvoin näen sateenkaaren kun olen ratsastamassa kentällä oli sitten Napsu, Tellu tai Kipsu. Mutta sateenkaaresta viis niin napsu meni tosi hyvin toisenki tunnin ja ihmeen hyvin se jakso tehä töitä toisellaki tunnilla. Tunnin jälkeen oli vielä yks tunti välissä ennenkö oli mun ja napsun viimeinen tunti. Mutta siis vein napsun karsinaan ja otin siltä suitset pois ja niin edelleen.


 

kun kello oli 15.15 niin alkoi napsun kanssa viimeinen tunti. Viimeisen tunnin mentiin napsun kanssa satulalla ja tehtiin ensi 10 kierrosta alkokäyntiä molempiin suuntiin ja sitten 10 kierrosta kevyttäravia molempiin suuntiin. Sitte otettiin 3kierrosta laukkaa molempiin suuntiin. Mutta ennen laukannostajen nostamista kävin silleen että napsu teki ihmeellisiä miettimis pysähdyksä keskelle kenttää ja siinä menikin varmaan jotai 10min tai 5min ennenkö tamma suostui liikkumaa taas eteenpäin. Ensi se oli aika huvittavaa mutta sitte ku se teki niitä enemään kuin kerran tai kaks niin siinä vaiheessa mulla alkoiki mennä hermot. Loppujen lopuks sain napsun laukkaamaan hyvin ja sain sen jopa kerrankin laukkaamaan oikee reippaasti koko kenttää ympäri ja kun napsu oli tehnyt oikein niin kehuin sitä todella paljon ja taputin sitä kaulalle. Kun sain sen vihdoin niiden ihmeen pysähdysten jälkeen liikkeelle niin sitte katsoin kelloo ja kello alkoi olla jo sitä rataa että annan napsun kävellä pitkillä ohjilla ja sen napsu olikin ansainnu. Mutta ei tälle tammalle voi kyllä vihanenkaan olla vaikka osaa se kyllä niin hömppä ollakkin. Napsulla on selkeesti omatahto ja kyllä napsulta luonnetta löytyy vaikka se osaa heittäytyy vähä jääräpäiseksikin. Tunnin jälkeen vein napsun karsinaan ja otin siltä suitset pois ja vein napsun suitset satulahuoneeseen. Sen jälkeen vein napsun laitumelle ja sitten menin takaisin talliin ja käytiin vielä artun vuokraajan kanssa viemässä vielä artun laitumelle.


Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta, tässä olis nää kuvat jokka on eile otettu ja 
 näistä kuvista ei tullu taaskaa sellasii ku aattelin ja en itse ole tyytyväine näihi kuviin.. :/


                                                                               Pinkkii <3


Videosta ei tullut juuri sellaista kun ajattelin. Mutta tässä olis napsusta ihan uusi video ja video on mikä on. Toivottavasti saisin ens kerralla vähän paremman kuvaajan. Itse en ollut kovin tyytyväinen tähän videoon, mutta parempi näin kuin ei mitään.. Palaillaan taas :)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Tellulla esteitä

Heipsan!
Käytiin tänään Tellun kanssa estetunnilla ja tunti meni tosi hyvin ja tellu myöskin hyppäs hyvin, vaikka se kiihtyi esteille vähä liianki lujaa. Keli ei ollut kovin mukava ulkona kun maneesin kattoon paasasi sade ja tuuli. Mutta Tellu ei viis välittäny ulkona olevasta vesisateesta vaan keskittyi hyvin työntekoon. Esteet sensijaan olivat TAAS jälleenkerran liian pieniä jotain 50cm olevia risti esteitä. Me oltais kyllä tellun kanssa haluttu hypätä hieman isompia esim jotain 60cm-70cm olevii esteitä. Mutta tellusta olin kyllä äärimmäisen ylpeä tunnin jälkeen. Tellu jopa vahtasi itseensä peilistä ja ihaili itseään ^^. Viimeisellä kierroksella meillä kävi tellun kanssa pieni moka. Kun oltiin hypätty ristieste niin juuri sen jälkeen mä hupsan suoraan tellun kaulalle. Syy oli varmaan siinä että minä jälleen kerran nousin liian aikasteen kevyeeseen istuntaan. Se oli kyllä niin koomista että ei tosikaan ;D mutta itelle jäi tosi hyvä fiilis tunnista vaikka vähä tunaroitiinki mutta. Eiköhä tämä tunarointi vähä kuulu tähä mun ja kipsun sekä tellun kanssa työskentelyyn ;)..

Meillä meni tellun kanssa esteet niin hyvin että me ei viis veisattu mistään tyhmästä vesisateesta. Tunnin jälkeen alkoikin sitten seuraava tunti ja annoin tellun seuraavalle ratsastajalle. Lopuksi menin vielä auttamaan muita tuntilaisia ja sen jälkeen lähdinki kotiin..

Kotia päästyäni tein tämän päivän videon ja aattelin päivittää blogin nopeasti. Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta. Palaillaan viimeistään sunnuntaina taas ratsastusksen merkeissä ;)..

 Kuva ennen tunnin alkamista <3

                                          

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kipsulla esteitä

Heipsan!
Lähdin tallille tänään puol 5paikkeilla. Kun pääsin tallin pihaan niin menin talliin ja samantien menin varustamaan kipsun ennen tunnin alkamista. Kun olin saanut kipsun valmiiksi niin menin maneesiin kantamaan puomeja ja tolppia sekä kokoamaan esteitä. Kun esteet oltiin saatu valmiiksi niin sen jälkeen menin hakemaan kipsun maneesiin ja ruvettiin tekemään kipsun alkuverkkaa.

Kun ruvettiin hyppiin esteitä ja oli tarkoitus ensin muutaman kerran mennä ravissa esteet yksitellen. Mutta kipsuhan ei halunnutkaan mennä esteet ravissa vaan se menikin laukassa. Eli kipsu oliki taas aivan tohkeissaan ja innoissaan esteillä. Kipsu meni kyllä niin hienosti että olin itse kipsusta aivan todella ylpeä ja tällä kertaa saatiin myös kuvaaja kuvaamaan meidän este hypyt. Joten te blogin  lukijat pääsette nyt näkemään miten kipsu liikkuu sujuvasti ja hienosti esteillä. Ainut mikä esteissä häiritsi oli se että esteet olivat liian pieniä. Esteet olisi saanut olla hieman isompia. Kun viime kerralla kipsun kanssa hypättiin jo 85cm. Mutta kyl muuten oli tosi kiva tunti vaikka muutamalle piti sanoo et "varo!". Kun vihreen esteen kohalla ei saanut seistä kukaan kun hevonen ja ratsastaja tulee ja se nurkka piti olla koko ajan vapaana. Mutta ei tästä sen enempää :)
        Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta ja niin edelleen, palaillaan taas ;)

                                 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Torstain ja perjantain kuulumisia

Heipas!
Tällä viikolla en ole suorastaan jaksanut päivittää blogia :/. Joten tässä ny tulis tämän viikon torstain ja perjantain tapahtumia.

Torstai 11.9. Torstaina käytiin Kipsun kanssa estetunnilla. Hypätiin kipsun kanssa jopa 70cm korkeita esteitä. Alun perin oli tarkoitus mennä ensin ravissa mutta kipsu olikin eri mieltä asiasta ja kipsu haluskin laukata joka kerta kun oli meidän vuoro. Miten tämä super hieno tamma voi olla nii innoissaan ku pääsee hyppimään esteitä ja itselle jäi todella mahtava fiilis. Tunnin jälkeen kipsun kanssa purettiin esteitä kipsu käveli takanani nätisti vaikka kannoin puomeja ja tolppia. Eli este tunnilla mentiin pientä este rataa. Esteiden korkeudet oli 50cm ja 70cm korkeita. Mitä korkeimia esteitä ovat sitä parempia ne on ovat minulle ja kipsulle. Koska esteet on just sitä mistä mä pidän ratsastuksessa eniten. Kuvaajan sain tunnin ajaksi mutta kuvaajani häipyikin kesken kuvaamista ja en sit saanukkaan tehtyä estevideota koska oli vaikan 2kpl video pätkää eikä niistä oikee videota syntyny :(. Mutta kipsuun olen tosi tyytyväinen ihana tamma♥ :)
                                                                        Paras este tammani ♥
                                     Kipsun nimimerkillä varustettuna suomi teema satulassa (:

Perjantai 12.9. Perjantaina kävin aamulla 10.00 kulmienvärjäyksessä värjäämäs kulmat. Sen jälkeen menin takaisin kämpille ja siivosin nopeesti. Myöhemmin iltapäivällä käytiin kaverini kanssa amarillossa syömässä. Voi ristus ku oli sitten nii hyvää ruokaa ku vai voi olla. Itse söin pihvin ja ranskiksen maustevoin kerana. Kaverini söi mahtaisan hampurilais aterian ja jälkiruokana meille tuotii missä oli ananas rengas ja sen päällä vanilijapallo ja vanilijapallon päällä jonkilainen lehti. Vanilija jäätelöpallo oli jotenki liian makea mutta oli se myös hyvää. Ruoan jälkee käytii vielä Glitteris ostoksilla ja Glitter liike täyttiki sattumoisin 10vuotta. Sen vuoksi sain 3kpl korviksia 2€. ja sitten saatiin kaupan päälle fanta tölkin ja jotain ihmeen hammastahnaa sekä vielä ihka uusia hiuspampuloita. Perjantainen päivä kului parhaassa seurassa ;) ei valittamista
                                                                            Mun annos#
                                                                        Kaverin annos#
                                                                                Jälkkäri#
                                                                                    ostokset#
                                                                     Amarillos hengailees#

                                     Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta. (:

EXTRANA: Tellun esimmäine video joka on kuvattu viimeviikolla eli video on vähä myöhässä..

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kipsun varustamita & Napsun kuvaamista

Heipas!
Kävin eilen tosiaan hyppäämässä kipsun kanssa este sarjaa. Eli jos te blogin lukijat ette tiedä mikä estesarja on elikkäs kun estesarjaa mennään niin esteitä voi olla jopa 4 tai 5 peräkkäin. Estesarjassa esteet ovat tosilähekkäin, vain vähän edellä olevaan esteeseen on vähä tilaa. Sekä estesarjassa kun mennään niin ratsastajan pitää olla koko ajan kevyessäistunnassa. Kevytistunta on se että noustaan jalustimien varaan ja otetaan hevosen harjasta kiinni jos siltä tuntuu ja katse pitää olla koko ajan eteen ja menosuuntaan.

Kipsu meni äärimmäisen hyvin esteitä ja olin kyllä ylpeä kipsusta. Oli hauska huomata kipsusta että kipsu oli aivan innoissaan päästessään minun kanssa hyppimään oikeen kunnolla ja se ei kieltäytyny kertaakaan. Aina kun edellinen ratsastaja oli menny meidän edeltä ja sit kun tuli meidän vuoro niin en edes keriiny nostamaa laukkaa kun kipsu nosti laukan ihan itse. Mikä tosin on äärimmäisen harvinaista. Kun yleensä hevonen nostaa laukan minun pyydettyä. Kun lähestyttiin kipsun kanssa esteelle niin pidätin sitä hieman ettei se menis täysii esteiden ylitse. Harmi sinäänsä etten saanu kuvaajaa kuvaamaan tätä ilosta meininkiä. Koska tästä olis tullu äärimmäisen hyvää videomateriaalia. Mutta ei voi mitään joten joudun taas kirjoittaen kertomaan miten kipsu hyppäs este sarjan ja mitkä fiilikset siitä minulle jäi.

Mm: Blogin kolmas suokki tamma Napsu on myös palannut pitkään vietetyn loman soinissa jossa itse olin tänä kesänä. Niin Nyt Napsukin on siis tallilla taas ^^. Napsusta tuli äärimmäisen hyvän laatusii uusi syksyisii kuvia laitumella. Napsun kuvaksen jälkeen vielä jouduin tunnin vanhtimaan entisen ratsastusopettajani lasta. Pääsin tallilta vasta klo:21 illalla. siitä syystä en jaksanut enää sen jälkeen TAASKAAN päivittää blogia. Joten eilisen takia tästä syystä päivitän nyt tämän eilisen ratsastustunnin tänään.

Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta ja tässä tulee myös napsun uudet kuvat jota on eilen otettu. Palaillaan taas :)
 
                                                                    

Mutta sitten seuraavaan asiaan: Tänään on ollut siis suomenhevosten liputuspäivä, eli onko kukaan blogini lukijoista muistanu laittaa tänään lipun salkoon ;) ?. Tämä meneekin oikein hyvin sillä Kipsu. Tellu ja Napsu kuin myös extrana blogissa toimiva Arttu. Kaikki nämä neljä hevosta on siis Suomenhevosia ♥!.



maanantai 1. syyskuuta 2014

Tallin aluekisat 2014

Heipsan!
Eilen tosiaan olin tallilla sen klo:11.-16 saakka. Sillä tallilla oli tallin omat aluekisat mitä on tosi harvoin. kisapaikalle tuli eri puolilta hevostalleilta erilaisia ja erinäkösiä hevosia. Kisoissa kilpaili vähintään 3 tallin omaa hevosta eli. Biafur. Arttu ja Laaros. Tarkotuksena minua pyydettiin sinne enemmäkseen avustamaan muita. Mutta ei kukaan ilmeisesti halunnukkaan apua joten suurin osa ajastani meni pelkkään kuvailemiseen. Hevoset oli äärimmäisen hienon näköisiä tallilla nähtiin myös ensimmäistä kertaan yksi friisiläinenhevonen joka olikin tamma. Luulin sitä friisiläis oriiksi mutta hienon näkönen se kumminki oli. Päivä tallilla oli aivan huippu ja oli mahtavaa päästä kuvailemaan vähän erilaisia hevosia kuin pelkästään tallin omia. Itse olin ainaki tyytyväinen tähän videoon tekoon ja yksi paljastus videossa minkä te blogin lukijat videossa näette on Osku joka on 28vuotias eli tallin vanhinponi samaten samaa ikäluokkaa oleva Atos. Mutta harmi että Atosta ei pahemmin videossa näjy :/.

Tuota eilistä tallipäivää en unhda koskaan sillä se oli aivan mahtaisa. Kuviakin tuli videon lisäksi vähähintään 12kpl tuli hyvän laatuisina. Mutta oskun pitkä aikainen salaisuun on LIMSA. Osku on oppinut siis juomaan jo 1vuotiaasta lähtien juomaan limsaa ja oskun lempi limu on tietenki muumilimu ja kyllä cociski menee myös ;). Pienemmille lapsille tallilla järjestettiin talutus ratsastusta ja hevosina tietenkin toimivan Atos ja Jumpu. Voin kyllä sanoo että tälläsiä tallin omia alue kisoja ei tule varmasti hetkeen sillä nämä on äärimmäisen harvoin ja tämä oli ihan ensimmäinen tallin omat alue kisat.

Olisin tehnyt tämän postauksen jo eilen mutta en suorastaan jaksanut ruveta päivittämään blogia kun olin niin väsynyt ja tultiin kanien kanssa eilen kämpille takas ties kuinka myöhään. Saatika että sain tämän kisa videon sentä youtubeen ladatuksi. Extrana aattelin lisätä tämän postuaksen alle vielä aksun uuden videon joka on kuvattu lauantaina tai perjantaina.

PS: Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta Tämä postaus tulee ny päivää myöhässä, muistakaa myös lähettää niitä video toivomuksia ja blogi toiveita mitä haluaisitte nähdä blogissa ja niin edelleen jos mieleen tulee jotain niin lähettäkää ihmeessä niitä toiveita blogiin niin yritän toteuttaa niitä parhaani mukaan. Palaillaan taas :)
 
                                               
 + aksun uusin video nyt katsottavissa :)..