Heipsan!
Lähdin tallille tänään puol 5paikkeilla. Kun pääsin tallin pihaan niin menin talliin ja samantien menin varustamaan kipsun ennen tunnin alkamista. Kun olin saanut kipsun valmiiksi niin menin maneesiin kantamaan puomeja ja tolppia sekä kokoamaan esteitä. Kun esteet oltiin saatu valmiiksi niin sen jälkeen menin hakemaan kipsun maneesiin ja ruvettiin tekemään kipsun alkuverkkaa.
Kun ruvettiin hyppiin esteitä ja oli tarkoitus ensin muutaman kerran mennä ravissa esteet yksitellen. Mutta kipsuhan ei halunnutkaan mennä esteet ravissa vaan se menikin laukassa. Eli kipsu oliki taas aivan tohkeissaan ja innoissaan esteillä. Kipsu meni kyllä niin hienosti että olin itse kipsusta aivan todella ylpeä ja tällä kertaa saatiin myös kuvaaja kuvaamaan meidän este hypyt. Joten te blogin lukijat pääsette nyt näkemään miten kipsu liikkuu sujuvasti ja hienosti esteillä. Ainut mikä esteissä häiritsi oli se että esteet olivat liian pieniä. Esteet olisi saanut olla hieman isompia. Kun viime kerralla kipsun kanssa hypättiin jo 85cm. Mutta kyl muuten oli tosi kiva tunti vaikka muutamalle piti sanoo et "varo!". Kun vihreen esteen kohalla ei saanut seistä kukaan kun hevonen ja ratsastaja tulee ja se nurkka piti olla koko ajan vapaana. Mutta ei tästä sen enempää :)
Lähettäkää kommenttia mitä piditte tästä postauksesta ja niin edelleen, palaillaan taas ;)
2 kommenttia:
Loistava video kipsusta hyvin menitte esteissä
Kiitos.. Esteet olisi tosin saanut olla hieman isompia. mutta kipsusta oon kyllä äärimmäisen ylpiä <3 :)
Lähetä kommentti