Olin puolitoista vuotias ku olin raviskalla ekan kerran hevosen selässä. Sen jälkeen päätin että aloitan ratsastuksen. Kun aloitin ratsastuksen olin 7-8 vuotias. Kävin ensimmäisiä ratsastus tunti kertoja Tiinan Tallilla ja myöhemmin siirryin Manunkylälle. Missä sitten tipuinkin ekan kerran pää edellä hevosen selästä. Sitten menin takaisin Tiinan tallille ja sinne tielle jäinki sitten, eniten tykkään mennä hevosilla esteitä kuin koulua. Sillä minusta esteet ovat aivan sairaan kivoja ja niistä ei malta olla pysymättä erossa. Maastoissa olen käynyt jota talli järjestää sillon tällöin, Lempi hevosrotujani ovat suomenhevoset ja Shetllaninponit. Minulla on myös ollut hoitohevonen mutta ei ole enää sillä se lopetettiin viime kesänä kovan jalka kivun takia. Sillon ku se oli vielä minulla hoidossa tein sen kanssa kaiken laista. Esim: mentiin kentällä ilman satulaa- Esteitäkin hypättiin ja yhessä estekisoissakin oltiin ja saatiin ensimmäinen ruusuke. Myöhemmin lähettiin soiniin leirille ja sielä päästiin hoitoponin kanssa yömaastoon jne. Mutta nykyään menen ratsastus tunneilla suomenhevosilla. Tai harvemmin tulee mentyä puoliverisillä hevosilla( vuonohevosella). 2010 olin ekan kerran omahevos kurssilla ja nyt olen siitä lähtien ollut 4 kertaa omahevos kurssilla jokka talli on järjestänyt näin kesäisin kesälomalla. Käyn aina silloin tällöin vuokraamassa jotain suosikki hevosta ja jotain muuta jne. Pikku tytöstä lähtien olen haaveillut omasta hevosesta. Meinasin sellasen saada viime kesänä mutta en sitte saanutkaan. Hoitoponini nimi oli Mercury "Mersu"
Rotu:risteytysponi
säkä: 146cmja Ikää oli vasta 13. Nykyisimmät hevoset millä nyt olen mennyt on kaksi suomenhevostammaa ja ikää niillä on 6 ja 8 vuotta. Olen myös ollut kolmissa ratsastuskioissa yhes esteratsastuskisoissa ja kahessa kouluratsastus kisoissa. Kävin myös heinäkuussa Hollantilaisen hevoskurssin mikä järjestettiin ilmajoella se kurssi kesti 3päivää kurssi oli englanninkielinen. Minulla oli sielä sellanen ruskee 20 vuotias suomenhevos ruuna jonka kanssa tein yhteistyötä. Opin saamaan yhteyden hevoseen ja vähä kaikkee muutakin. Kurssi kesti ne 3 päivää ja kellon aika oli aina 9-15 ja kun palasin tallille takasin kokeillin sitä yhteen hevoseen samaa kun mitä tein sielä kurssilla jne...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti